perjantai 10. huhtikuuta 2015

2nd week

Nyt on pääsiäislomalta palailtu takasin koulun penkeille ja kauan odotettu tutor risteily Tukholmaan koittaa jo ensi viikolla. :) Viikko on sujunut tosi normaaleissa merkeissä ja ollaan päästy kehittämään Jyllaa yhdessä OHR ryhmän sekä opiskelijakunnan hallituksen kanssa. Musikaalikin etenee kovaa vauhtia eteenpäin kohti muutaman viikon päästä koittavaa ensi-iltaa.

Ussan kurssilla kokeillaan vähän erilaista opiskelutyyliä, kun joka viikko pidetään visailu tietystä kirjan kappaleesta. Eli homman nimi on siis se, että kaikki kurssilaiset on jaettu 4-6 hengen ryhmiin ja nämä kaikki ryhmät pitää yhden visan tietystä kappaleesta. Ideana olis siis löytää kappaleesta keskeisin sisältö ja laatia siitä kysymykset muulle luokalle. Jokaisesta visasta voi saada maksimissaan kuusi pistettä ja kurssin lopulla kaikista kuudesta visasta lasketaan keskiarvo, joka on ryhmän lopullinen pistemäärä. Tämän pistemäärän voi sitten käyttää koe esseeseen eli sitä ei tarvitse kirjoittaa. Jos esim. kaikkien visojen keskiarvo on 4/6 tulee koe esseeseen 4/6 pisteet, toki sen voi halutessaan myös kirjoittaa. Mun mielestä ainakin kuulostaa tosi hyvältä taktiikalta opiskella ja auttaa kans varmasti kokeeseen lukuun.
Ensiviikolla on edessä sitten kolmen päivän kouluviikko ja loppuviikosta risteily, jonka tunnelmia puidaan viikon päästä. :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti